Opintojen alku
Hyvin lähti opiskelu liikkeelle
12.8.2013.
Ensimmäisenä päivänä tietenkin hieman jännitti, ja miettisin että sujuuko kaikki hyvin. Mutta hyvinhän kaikki sujui! Opettajat olivat mukavia, kuten myös muut opiskelijat luokallani. Matka-asiatkin hoituivat, ja nyt kuljen Salo-Turku väliä mukavasti junalla. Eikä tarvitse paljon kävellä, sillä Salon juna-asema on aivan lähellä oppilaitosta.
Ensimmäisinä päivinä perehdyimme mittakaavoihin. Piirsimme talon piirrustuksia eri mittakaavoihin; 1:50, 1:100, jne. Yritin piirtää talon mittakaavaan 1:1000, mutta eihän siitä tullut kummoinenkaan. Tottakai tiesin etukäteen että jos piirrän kyseisen talon piirrustuksen kovin isoon mittakaavaan, siitä tulee pelkkä suttu paperille. Mutta mielestäni oli kiva pelleillä mittakaavoilla.
Ensimmäinen viikko piti sisällään paljon käsin piirtämistä. Piirsimme talon piirrustuksia ja kappaleita eri kuva kulmista. Piirsimme itse suunnitellun tuolin ja pöydän, jotka sovitimme sopivaan mittakaavaan. Onneksi ei aina piirretä käsin, sillä suunnitteluassistentin opinnoissa piirretään kuitenkin suurimmalta osalta tietokoneen ohjelmilla.